Muita kouvolalaisia bändejä

Kouvolan vanhan kaupungintalon treenikämpässä on biisejään hionnut monta tänä päivänä suosittua yhtyettä. Lieneekö syy siinä vai Kouvolan juomavedessä, mutta myös nykykouvolalaiset pärjäävät hyvin Yle X:n ja Rumban järjestämässä tulevaisuuden bänditoivoja kartoittavassa kyselyssä nimeltään Tulevaisuuden Tusina. Jo laajempaa mainetta saavuttaneisiin kouvolalaisartisteihin kuuluvat muun muassa Peer Günt, Viikate sekä Tuure Kilpeläinen.

Peer Günt

Peer Günt perustettiin jo vuonna 1976 ja legendan mukaan bändi sai nimensä yhtyeen laulaja-kitaristi Timo Nikin vanhempien avustuksella, kun Nikki löysi heidän autostaan esitteen jaloruusulajikkeista. Peer Gynt on harvinainen jaloruusulajike, jonka kukkien väri muuttuu. Y vain muutettiin ü:ksi, koska aloitteleva bändi ei halunnut kopioida ruusun nimeä täysin. Henrik Ibsen oli kuitenkin ehtinyt Peer Günt-nimisellä näytelmällään ensin, eikä bändi ole jättänyt tätä huomiotta, vaan nousee lavalle Edward Griegin näytelmään säveltämän musiikin ”Vuorenkuninkaan luolassa” tahdissa.

Bändin alkuvaiheessa sen jäsenet vaihtuvat tasaiseen tahtiin, mutta kiinteämpi kokoonpano löytyi vähitellen. Bändi voitti vuonna 1984 Rockin SM-kilpailut ja nousi suosionsa huipulle 80-luvun lopulla. Yhtye esiintyy englanniksi ja se saattoi edesauttaa yhtiön menestymistä myös ulkomailla. Peer Günt julkaisi levyjä ranskalaisen levymerkin alla ja keikkaili muun muassa, Englannissa, Neuvostoliitossa sekä muissa Pohjoismaissa.

90-luvulla alkoi konemusiikki nostaa suosiotaan, eikä yhtyeen hard rock enää purrut entiseen tapaan. Vaikka yhtyeeltä on ilmestynyt kymmenen albumia, tunnetaan se kovasta keikkatahdistaan erityisesti suosionsa huipulla. Peer Günt on toiminnassa edelleen ja sen jäsenet soittavat myös muissa yhtyeissä, kuten rumpali Teijo Erkinharju Leningrad Cowboysissa. Yhtyeen ensimmäisissä kokoonpanoissa mukana ollut laulaja-kitaristi Timo Kipahti on taiteilijanimeltään Toni Rossi ja hän keskittyy lähinnä tekemään ja esittämään iskelmämusiikkia yhtyeensä The Charades kanssa.

Viikate

Viikatteen perustivat Viikatteen veljekset vuonna 1996. Se soittaa metallimusiikkia ja esittää kappaleensa Suomeksi. Jos metallimusiikki on alun perin tummaa ja synkkää, antaa suomalaisuus ja erityisesti tämä yhtye sille vielä astetta tummemman ja jylhemmän sävyn. Lohduttomuus ja melankolia, mutta myös Suomen luonto, ilmaston kylmyys sekä pitkä ja pimeä talvi inspiroivat tämän yhtyeen biisejä. Tämä kuuluu myös albumien nimissä, kuten esimerkiksi Kymijoen lautturit, Petäjäveräjät ja Kuu kaakon yllä.

Viikate kynäilee omat biisinsä, mutta esittää myös covereita. Sekä Lapinlahden Lintujen että Leevi and the Leavingsin biiseistä on bändi tehnyt omat versionsa, kuten myös metallilegenda Motörheadin biiseistä, joista kahdeksan suomeksi käännettyä coveria löytyvät bändin viimeisimmältä, yhdenneltätoista albumilta nimeltään Panosvyö.

Tuure Kilpeläinen

Laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on pesunkestävä kouvolalainen, joka tekee biisejä paitsi itselleen, myös muille artisteille. Kilpeläinen on tehnyt biisejä muun muassa Anna Puulle, Jonna Tervomaalle, Vuokko Hovatalle, Kari Tapiolle sekä Vesa-Matti Loirille. Häneltä on ilmestynyt kuusi albumia, ja vuodesta 2010 hän on levyttänyt WEA/Warner music-levymerkille.

Kilpeläinen vietti nuoruutensa Kouvolan vanhan kaupungintalon legendaarisella treenikämpällä, joka toimi hänen musiikkiopistonaan ja teki teini-ikäisenä ensimmäiset sanoituksena biisiin Kuusaa blues. Hän teki parikymppisenä ensimmäisen EP:nsä Salamanteli-yhtyeensä kanssa, ja julkaisi kolme albumia ryhdyttyään sooloartistiksi vuonna 2003.

2010-luvulle tultaessa Kilpeläinen innostui maailmanmusiikista ja syntyi yhtye Kaihon Karavaani. Tämän kokoonpanon kanssa julkaistut levyt ovat myyneet tasaisesti platinaa tai kultaa. Kilpeläisen ohella myös muut bändin jäsenet osallistuvat biisien luomiseen.

Vaikka Kilpeläinen muutti jo parikymppisenä pois Kouvolasta, ei Kouvola muuttanut mihinkään miehestä, vaan kaupunki toimii yhä silloin tällöin inspiraationa Kilpeläisen biiseille.

Barefoot Brothers

Barefoot Brothers on miltei kolme vuosikymmentä kasassa ollut rock-yhtye, jota Kouvolan tarkimmin vartioiduksi rock-salaisuudeksikin kutsutaan. Yhtye esittää 70-lukuhenkistä musiikkia, jossa on kuultavissa country ja blues-vaikutteita. Yhtyeeltä on ilmestynyt seitsemän albumia ja varsinkin alkuaikoina se keikkaili ahkerasti.

Yhtyeen vokalisti Make Tukia ja kitaristi Tommi Toijonen tekevät bändin biisit ja koska kaikilla bändin jäsenillä on myös niin sanotut ”oikeat ammatit”, tehdään biisejä pikkuhiljaa, kunnes kasassa on tarpeeksi musiikkia albumiksi saakka. Yhtyeellä on uskollinen fanijoukkonsa, joista useat ovat seuranneet sitä sen alkuajoista lähtien.

Nostr3 & Protron

Kouvolasta tulee myös räppiä – no, ainakin huumoriräppiä. Nostr3 & Protron on kaksimiehinen poppoo, joka tuli tunnetuksi omalla YouTube-kanavallaan julkaistujen huumoriräppibiisien myötä. Heidän esittämässään räpissä on pop-vaikutteita ja he esiintyvät YouTuben lisäksi myös erilaisilla festivaaleilla.

Viime aikoina he ovat esiintyneet yhdessä Justimus-nimisen trion kanssa. Justimus tunnetaan myös nimellä Justimusfilms ja se tekee sketsejä ja esittää musiikkia. Myös Justimus tuli kuuluisaksi ensin sosiaalisessa mediassa. Nostr3 & Protronin kanssa yhteistyössä tehdystä En Oo Homo-biisistä tuli hitti vuonna 2012.

Euroviisuja ja Tulevaisuuden Tusinaa

Norma John on kouvolalainen duo, jonka muodostavat pianisti Lasse Piirainen ja laulaja Leena Tirronen. He voittivat vuoden 2017 Uuden Musiikin Kilpailun ja lähtevät edustamaan Suomea Vuoden 2017 Euroviisuissa.

Nimet Have You Ever Seen The Jane Fonda Aerobic VHS? sekä Lasten Hautausmaa kannattaa painaa mieleen, sillä näistä kouvolalaisbändeistä saatetaan kuulla tulevaisuudessa.